Case: Vekaransalmen silta

Vekaransalmen siltaprojekti valmistuu kokonaisuudessaan vuoden 2019 loppuun mennessä. Valmistuttuaan silta on 639 metrin pituudellaan Suomen viidenneksi pisin silta. Leveydeltään silta on 9,5 metriä ja alikulkukorkeudeltaan 24,5 metriä. Kontino on tehnyt yhteistyötä teräsrakenteita sekä lasi-, alumiini- ja kevytelementtijulkisivuja valmistavan ja asentavan Normekin kanssa jo yli kaksikymmentä vuotta. Kontino on toimittanut Vekaransalmen siltatyömaalle aukotettuja putkipalkkeja noin 80 tonnia. Yhteensä siltaan kului noin 1700 tonnia erilaisia teräksiä.

”Kontinossa lupauksista pidetään kiinni ja hommat tehdään niin kuin sovitaan. Tärkeintä on kuitenkin, että he pärjäävät tiukassa kilpailussa”, sanoo Normekin hankintapäällikkö Juha Laarko.

”Kontino on luotettava, kun he jotain lupaavat se pitää. Tieto meidän välillämme kulkee hyvin”, vahvistaa Vekaransalmen siltatyömaan projektipäällikkö Henrik Kiviniemi.

Vekaransalmen silta on suuri, mutta Normekille se ei ole poikkeuksellisen iso projekti. Yrityksellä on runsaasti kokemusta silloista ja muista suurista teräsrakenteista Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa.

Kontino valittiin Normekin yhteistyökumppaniksi juuri yrityksen esivalmistuksen ja laadun takia. Palkkien päitten muotoilut tehtiin Kontinolla. Toleranssit ovat tällaisissa rakenteissa tiukat.

”Se, että Kontino pystyi työstämään palkkeja vaatimustemme mukaan, nopeutti aikataulua.”

Siltatyömaalle toimitettiin tavaraa kolmessa erässä. Tämä on hyvin tyypillistä, modernia Just-on-Time -rakentamista, joka vaatii materiaalintoimittajilta ja alihankkijoilta paljon. Esimerkiksi kaikki pitää olla merkattu ja niputettu lohkokohtaisesti ja kaikella materiaaleilla pitää olla täydellinen jäljitettävyys.

”Kontinon vastuullisuus näkyy siinä, että vaikka projektin toimitusaikataulut ovat olleet hyvin tiukkoja, Kontino on pystynyt vastaamaan vaatimuksiimme ja toimittamaan juuri oikeanlaista tavaraa juuri oikeaan aikaan. Kontinolla laatu on kaikin puolin korkealla tasolla”, Kiviniemi kertoo.

”Liikenneviraston ohjeet ovat tarkat ja toleranssit tiukat. Moni ei Suomessa pysty tekemään tällaisia elementtejä”, Laarko kehuu.

Tällaisessa projektissa kaikki työvaiheet ovat hyvin spesiaaleja ja tarkkaan suunniteltuja. Normekin työmaapäällikkönä toimii Vekaransalmella Markku Roininen, jolle suuret ja haastavat työmaat ovat tuttuja. Tätä projektia ennen hän veti Helsingin Oodi-kirjaston teräsrakenteiden asentamista, joka oli vaativa projekti.

Juha Laarko haluaa vielä erikseen kiittää Kontinon Juha Inkilää tämän aktiivisesta roolista projektin aikana.

Kontino

puh. 020 7650 200